torstai 11. marraskuuta 2010

Hirviö sillan alla

Eksyin erään tanskalaismiehen blogiin, joka piirtelee mahtavia hirviöitä post-it -tarralapuille. Hänen töidensä innoittamana piirsin kutistemuoville tälläsen riipuksen, jossa iloinen veijari hyppelehtii sillalla autuaan tietämättömänä mikä punasilmäinen rusettipäinen hirvitys sitä väijyy sillan alla. Käytin Pilot Drawing Pen -tusseja, joita saa niinkin ohuena kuin 0,1 mm. Muste niissä on vedenkestävää, mutta se ei tietenkään kuivu muovilla yhtä nopeasti kuin paperilla joten muutama tuhru tuli (joita sain hieman häivytettyä kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla vanupuikolla).

Valmis riipus on sen verran pieni, ettei siitä saanut oikeen terävää kuvaa. Vähän pelkäsin, että laatan kutistuessa kaikki pienet yksityiskohdat tiivistyy epäselväksi sumpuksi, mutta valmis kuva näyttääkin ihan selkeältä ja itse asiassa paremmalta kuin iso alkuperäinen. Tytön punaiseksi maalatut silmätkin näkyvät selkeämmin ja ne on kivasti vähän koholla.

Ajattelin tuoda koruun ruskistuneen vanhan satukirjan fiilistä päällystämällä sen seepialakalla, mutta päädyin ihan värittömään lakkaan, kun en ollut ennen käyttänyt tuota seepiaa enkä tiennyt millaiseksi punainen väri muuttuu sen alla. Tuo kiiltävä väritön lakka valkoisella muovilla saa koko homman näyttämään vähän posliinilta. Rupesinkin miettimään että jos jostain löytyis oikein ohuita sinisiä tusseja, vois tehdä ikään kuin vanhojen posliiniastioiden palasia, joissa on hirviökuviointi.
Kutistamaton alkuperäinen laatta 55 mm X 100 mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti