maanantai 30. maaliskuuta 2015

Paperiruusun tekeminen kuvioleikkurilla


Jos omistaa kuvioleikkurin, joka leikkaa piparkakun mallisia paloja, voi tehdä vähällä vaivalla ison satsin paperiruusuja. Ilman leikkuriakin selviää jos omistaa piparkakkumuotin. Sen avulla voi piirtää ääriviivat tai jos haluaa päästä nopeammin, voi muotin reunat painaa sopivan väriseen leimasintyynyyn ja leimata ääriviivat paperiin. 


Piparkakkuun leikataan syvät halkiot ja reunoja taivutellaan rullalle. Varsi liimataan kuumaliimalla keskipisteeseen, ja yhteen terälehteen vedetään liimavana keskelle pystysuunnassa. Terälehti rullataan tötteröksi ja nostetaan pystyyn. Kun liima on kovettunut, tötterön ympärille aletaan liimata muita terälehtiä. 




Seuraavaa kerrosta liimatessa kannattaa vetää ohut viiva liimaa poikittain terälehden keskivaiheille, se kyllä riittää pitämään kukan koossa. Kokeilukappaleessa laitoin liimaa myös tyveen varren ympärille, mutta sillä tavalla ruusun pohja levisi ja uloimmat kerrokset oli vaikea saada kiinni kauniisti. On makuasia missä vaiheessa alkaa käpristää terälehtien reunoja ulospäin, ja kuinka monta kerrosta paperia laittaa. Nupun saa tehtyä yhdelläkin palalla, oikein avoinaiseen kukkaan menee viitisen palasta.


Tähden muotoisen kukan leikkurilla saa tehtyä verholehdet. Hapsutin vähän reunaa, käpristin kärkiä ja liimasin vihreän palan paikoilleen. 

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kupaririipus


Kaivoin yhdestä spektroliittimurikasta esiin punaruskean väriläikän, jossa oli mintunvihreän raidan piirtämä kulma. Suorassa auringonpaisteessa kivi hehkuu kullankeltaisena, jostain kulmasta kellanvihreänä, mutta normaalissa valaistuksessa se on punaruskea, joten päätin punoa kehyksen kuparista.   



Paksumpi lanka on ihan 0,7-0,8 millistä peruskuparilankaa, jota ostin ison 50 m vyyhdin raksaosastolta. Ohuemman 0,3 mm langan löysin koruaskartelutarvikekaupasta. Halusin korostaa epäsymmetrisesti asemoitua vihreää kulmaa epäsäännöllisesti kulkevilla tukikaistaleilla. Lisäksi käytin punonnassa kolmio- ja siksak-kuvioita.  



Hopean tummentamisen jälkeen halusin nähdä millaiseksi kuparia voi käsitellä. Kananmunatempulla kuparistakin saisi tummempaa, mutta halusin tähän ripauksen väriä. Yläkuvan koepätkä värjäytyi etikka-suolakylvyssä samansävyiseksi mintunvihreäksi, mitä kivessäkin oli, joten päätin käsitellä kehyksen samoin. 

Sekoitin väkiviinaetikkaa ja merisuolaa 1:1 ja upotin kuparin liuokseen puoleksi tunniksi. Nostin sen kuivumaan itsekseen talouspaperille ja ensimmäiset pisteet väriä alkoivat näkyä puolen tunnin kuluttua. Ne kohdat, jotka olivat kosteaa paperia vasten tuntuivat värjäytyvän paremmin, joten kostutin paperia lisää etikkaliemellä. Tein uittamisen varmuuden vuoksi ilman kiveä, sillä spektroliitti ei kuulemma kestä happoa kovin hyvin. 


Tämä käsittely on vähän arvaamaton, lopputulos voi vaihdella vihreästä siniseen, vaikka käyttää täsmälleen samoja aineita samassa suhteessa. Nytkin kävi niin, että sininen tuli, vaikka tähtäsin vihreään, mutta ei se mitään, sillä on kivessä sinisiäkin täpliä reunoilla. Halusin vain ripauksen väriä, joten harjasin liiat pois kuivalla hammasharjalla, karkea liina tai teräsvillakin käy. Harjaa ei kannata kostuttaa, sillä silloin se pesee vaivalla saavutetun värin kokonaan pois, mutta sitkeästi kiinnittyneisiin kohtiin voi hönkäistä vähän kosteutta avuksi. Lopuksi viimeistelin pinnan spraylakalla, jotta väri ei irtoa eikä kupari värjää ihoa.


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Dinosauruksen munia


Nämä kierrätysmunakupit on tarkoitettu virpojien oheispalkaksi. Pienemmät dinot tein vessapaperirullista ja T-rex on talouspaperirullasta, sillä sen tukihäntä ja toiseen suuntaan kasvava kaula vaati pidemmän palan kartonkia. Tietysti kupeista voi tehdä muitakin eläimiä, mutta kun puput eikä oikein ne kukotkaan varsinaisesti muni, niin ajattelin että tällainen pääsiäisdinosaurus menisi munivana otuksena paremmin läpi.

Käytin estetiikan vuoksi kuvauksessa tavallisia munia kirjavakääreisten suklaamunien sijaan. Nuo munat oli sellaista pienehköä keskikokoa, joten normaali suklaamuna jää vähän ylemmäs vessapaperirullassa. Jos aikoo pröystäillä ja lahjoa Mignoneilla, niin silloin kannattaa liimata paperisuikale riippusiltamaisesti kupin sisälle estämään pienen munan valahtamista rullan läpi.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Hapetettua hopeaa


Tälle sinivihreälle spektroliitille punoin hopeakehyksen käyttämällä useampaa erilaista tekniikkaa. Spektroliitti on sen verran haurasta ja lohkeilevaa, että nuo kaksi kiven päältä kulkevaa punosta eivät ainoastaan pidä kiveä paikoillaan, vaan ne myös peittävät halkeamia.

Tuo loistavan puhdas hopeanvalkoinen kehys tuntui miusta liian hienolta, vähän niin kuin uutuuttaan hohtavat valkoiset lenkkarit, jotka tuntuvat polttelevan jalkoja ennen kun ne on liattu vähemmän räikeiksi. Päätin hapettaa hopean kotikonstein käyttämällä hyväksi kananmunan rikkiä. Käsitellyssä pinnassa nuo punotut kuviotkin pomppaavat paremmin esille toisin kuin tasaisen kirkkaassa pinnassa.

Noudatin ensin ohjetta, jonka mukaan puhtaaksi pesty koru piti sulkea pussiin tai astiaan kovaksi keitetyn muussatun keltuaisen kanssa. Odotin kaksi päivää, mutta mitään ei tapahtunut, mitä osasinkin jo odottaa, sillä pussin sisältö ei miusta edes haissut rikiltä. Lyhyen tiedonhaun jälkeen paljastui, että enin kanamunan rikistä onkin valkuaisessa, joten seuraavaksi muussasin pussiin kokonaisen munan. Pudotin riipuksen sisään, näpräsin pussinsuun kiinni ja rupesin ihmettelemään oliko muna jotenkin viallinen, kun siinä näytti olevan jotain tummanruskeaa. Mutta ei, se oli miun koru, joka oli noiden muutaman sekunnin aikana lähtenyt tummumaan ensin kuparinruskeaksi ja sitten tummansiniharmaaksi. Annoin korun olla pussissa parikymmentä minuuttia, että se tummui tasaiseksi. Lopuksi kiillotin koholla olevat kohdat kirkkaiksi hammastahnalla ja mikrokuituliinalla.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Dinosauruskortti


Ihmisiä on kahdenlaisia; on niitä, joiden lempidinosaurus on triceratops, ja niitä, joiden lemppari on joku muu tai jotka eivät ole valinneet suosikkiaan. Viikoloppuna synttäreitään viettänyt veljenpoikani kuuluu tuohon edelliseen ihmisryhmään.




perjantai 13. maaliskuuta 2015

Spektroliittinappi


Rakensin tälle spektroliittinapille pullistuneen kolmion mallisen pohjan jäykästä 1,5 mm neliskanttisesta hopealangasta. Ristikon pujottelin pehmeällä 0,3 mm langalla, joka on siis vielä 925-hopeaa eikä sitä huippupehmeää virkkaamiseenkin sopivaa 999-hopeaa.

Keittiön kaapinalusvalon avulla sain kiven värit loistamaan kunnolla, vaikka päivä oli pilvinen. Tälle korulle voisi antaa nimeksi vaikka Kesäkatu, sillä sen väritys muistuttaa asfaltille pudonnutta minttueskimoa, joka on alkanut sulautua yhteen vesilätäkön kanssa, jonka pinnalla läikehtii bensasateenkaari.




maanantai 9. maaliskuuta 2015

Graniittinakki verkkokeinussa


Hioin pienestä graniitin palasesta kapselin tai pikkuisen nakin muotoisen kiven, jolle punoin verkkomaisen kehikon. Näin pienessä tekeleessä millimetrin murto-osan kokoiset virheet näkyy selvästi, ja puolikovakin hopealanka tuntuu jäykältä ja kömpelöltä. Joten kun olin vihdoin saanut kehikon kokoon ja näyttämään jokseenkin sopusuhtaiselta, voitte kuvitella miten tyytyväinen olin, kun huomasin, etten ollut pujotellut punoksen vasemman puolen lankoja oikein. Onneksi se ei kuitenkaan heikennä kehikon kestävyyttä eikä se hirveästi käy silmäänkään.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Kiviriipus hopeakehikossa

     
Vietin hiihtolomaviikon illat kansalaisopiston kurssilla hioamassa korukiviä. Tein pääosin spektroliitistä tämän mallisia soikeita kapussikiviä, joihin voi liimata riipus- tai rintaneulapohjan tai joille voi punoa kehikon hopealangasta. Spektroliittilätkistä tuli aika komeita ja halusin niihin koristeelliset kehikot, mutta miun oli ensin opeteltava taivuttelemaan yksinkertaisempi häkki. Tämä kivi taitaa olla äitini hioma, koska löysin sen hänen tavaroistaan. Päätin ottaa sen nyt käyttöön, kun tuo jadenvihreä sopii niin kivasti hopeaan.

Aloitin kehikon tekemisen mittaamalla neljä sopivan mittaista pätkää 0,8 mm paksuista jäykkää hopealankaa ja kieputtamalla ne keskeltä yhteen pehmeällä 0,3 mm paksuisella langalla. Käytin pyöreää lankaa, mutta puolipyöreät tai neliön malliset langat olisivat kyllä pysyneet helpommin litteästi rinnakkain. Uloin neljästä langasta taipui kiven taakse tueksi, seuraava pätkä pitää kiveä paikoillaan sivusuunnassa, ja näiden lankojen päät muodostavat ripustuslenkin. Toiset kaksi pätkää kulkevat etupuolella ristikkäin ja kääntyvät sitten taakse tukiristikoksi.

Tämä selkeän yksinkertainen kehikko oli helppo tehdä ja sopii vaikka sileän rantakiven ympärille, jos haluaa kantaa loman muistoa konkreettisesti aina mukanaan. Lisää ideoita ja tarkempia ohjeita löytää esimerkiksi hakusanoilla "wire wrapping" tai "wire wrapped jewelry".

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lumikellon ja iriksen teko-ohje


Kevät ei voi koskaan tulla liian aikaisin. Oikeiden lumikellojen nousemista odotellessa voi askarrella korvikekelloja ja -iriksiä paperista. Käytin näissä suodatinpusseja, jotka värjäsin sopivan värisiksi.

Lumikellon isot uloimmat terälehdet ja pienet sisäterähdet taivutellaan yhdestä palasta. Varsi on florateipillä päällystettyä ohutta rautalankaa, jonka pää on taivuteltu lenkille, jotta se pysyisi varmemmin paikoillaan. Lenkki kiinnitetään pisaralla kuumaliimaa, ja sama liimapisara pitää myös sisemmät terälehdet paikoillaan. Noita pienempiä terälehtiä kannattaa käpristellä vähän ennen liimaamista, koska sillä tavalla ne asettuvat kauniimmin kehälle.


Iris syntyy kahdesta kappaleesta. Ison kappaleen keskustan läpi pujotetaan taas lenkkipäinen rautalankavarsi. Puristin lenkin päälle herneen kokoisen palleron liimaa, jonka päälle asettelin tuon Y:n mallisen kappaleen. Olin taivutellut Y-kappaleeseen vähän harjakattoa, joten sen ja kuumaliiman ansiosta Y-pala jää sopivasti koholleen. Y:n sakaroihin leikataan halkio noin kolmanneksen matkalta, ja liepeet taivutetaan ylöspäin. Ison palan isot kellertävät terälehdet taivutetaan alaspäin ja ohuemmat välikaistaleet ylös. Lopuksi varteen liimataan pari vihreää suikaletta lehdiksi ja kukka on valmis.


Liotin iriksen osat ensin sinisessä maalissa, jonka jälkeen maalasin siveltimellä keskelle raidat peittävällä titaanivalkoisella akryylivärillä. Valkoiseksi maalatulla pohjalla keltainen pääsee paremmin oikeuksiin eikä näytä niin vihreältä kuin se näyttäisi ilman tuota pohjamaalia.